Valitse sivu

Eduskunnasta: Digiposti ei kulje kaikille

18.06.2026

KOLUMNI UUSI ROVANIEMI 16.6.2026

Hallitus ajoi huhtikuussa läpi uudistuksen, jonka seurauksena kaikki viranomaisposti on nyt ensisijaisesti siirtynyt digitaaliseen muotoon. Paperipostin vähenemisellä tavoitellaan usean kymmenen miljoonan euron säästöjä julkiseen talouteen.

Digitalisaatio on erinomainen asia, kun se tehdään hallitusti, opastetusti ja niin, että kaikilla on turvalliset mahdollisuudet hyödyntää palveluja. Nyt näin ei toimittu, vaan päätettiin säästötavoitteet edelle tehdä kertarysäys – sen seurauksia eri väestöryhmille sen kummemmin miettimättä.

Erityisen huolissani olen ikäihmisten tilanteesta. Myös vanhusasiavaltuutettu nosti esiin saman ongelman – arjen digitalisoituminen ja digitaalinen asiointi aiheuttavat suurelle joukolle iäkkäitä huomattavia ongelmia. Vanhusasiavaltuutetun mukaan Suomessa asuu jopa puoli miljoonaa yli 65-vuotiasta henkilöä, joilla ei ole lainkaan älypuhelimia tai edes perusdigitaitoja! 

Puoli miljoonaa ihmistä on siis käytännössä vaarassa joutua tilanteeseen, jossa he eivät pysty hoitamaan asioitaan viranomaisten kanssa. Jo nyt on tullut esiin tapauksia, joissa viranomaislasku on jäänyt maksamatta tai tieto ajanvarauksesta esimerkiksi terveydenhuoltoon ei ole koskaan tavoittanut ihmistä.

Minusta erityisen ongelmalliseksi asian tekee vielä se, että uudistuksessa eri tahot ovat kehottaneet ikäihmisiä turvautumaan läheisiinsä asioinnissa. Ihminen voi siis olla täysin toimintakykyinen, mutta tällä uudistuksella moni iäkäs on pakotettu turvautumaan omaiseen tai läheiseen saadakseen asiansa hoidettua.

Oman lisänsä tilanteeseen tuo vielä digitaalinen rikollisuus, joka on valtavassa kasvussa. Jo nyt on raportoitu huijausyrityksistä, jossa viranomaiseksi tekeytyvät rikolliset ovat pyrkineet lähettämään viranomaispostiksi naamioituja linkkejä, joita avaamalla pahimmassa tapauksessa rahat katoavat tililtä.

Vahinkoa on siis jo syntynyt. Nyt tulisikin kiireellä ryhtyä niin kunnissa, hyvinvointialueilla kuin valtion viranomaisissakin miettimään, miten taataan riittävä tuki ja osaaminen erityisesti ikäihmisillä. On kohtuutonta laittaa heidät maksamaan vähäiset säästöt viranomaisten postituskuluissa.

Eduskunta jää juhannuksen jälkeen kesätauolle. Vaikka tulenkin kiertämään ensi kesänä eri puolilla Lappia, yritän myös ottaa omaa aikaa ja levätä – toivottavasti meillä kaikilla olisi siihen kesän aikana hyvä mahdollisuus. Haluan toivottaa kaikille oikein lämmintä ja aurinkoista juhannusta!

Muut kirjoitukseni

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *