Valitse sivu

Kuulostavatko nimet Caruna, Uniper ja Soneran UMTS tutuilta? Valtion omistajapolitiikkaahan ne ovat, eivätkä tuloksiltaan sieltä mairittelevimmasta päästä.

08.11.2024

Omistajapolitiikka on taas ajankohtaista, sillä täällä eduskunnassa käsiteltiin tällä viikolla hallituksen esitystä kuluvan vuoden kolmanneksi lisätalousarvioksi ja siellä hallitus hakee valtuuksia luopua puolesta omistuksistaan VR:stä ja Finaviasta, joista jälkimmäinen vastaa Suomen lentokentistä. Lisäksi Postin, energiayhtiö Gasumin ja Kemijoki Oy:n uudeksi omistusrajaksi hallitus esittää 33,4 % eli enemmistöstä voitaisiin luopua.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Strand totesi eilen lehdessä, että omistusrajoja halutaan rukata, jotta valtio voisi rahoittaa esimerkiksi Turun tunnin junaa ja muita liikenneinvestointeja.

Erityisesti Finavia ja VR ovat koko maan saavutettavuuden näkökulmasta elintärkeitä yhtiöitä ja Lapille tietenkin Kemijoki Oy on aivan keskeinen toimija. Nuo alussa mainitsemani menneisyyden virheet on tehty kulloisenkin hallituksen sisällä pienen piirin päätöksinä ja nyt näyttää siltä, että nykyinen hallitus haluaa jatkaa tätä samaa toimintamallia.

Me Keskustasta esitimme, ettei valtuuksia annettaisi ilman perusteluja, vaan nyt tulisi käydä näin merkittävien valtionyhtiöiden omistusosuuksien muutoksista avoin ja laajapohjainen parlamentaarinen keskustelu – avata yksityistämisen ja myymisen hyödyt suhteessa riskeihin. Hallitusenemmistö tämän kuitenkin eduskunnassa jyräsi ja nyt myyntipiikki pienelle piirille on taas auki.

Lapin näkökulmasta erityisesti Kemijoki Oy tulisi ottaa erityistarkasteluun. Se jauhaa vesistöistämme melkein 90 prosenttia sähköstään etelän yhtiöille Fortumille, UPM:lle ja Helenille; meille haitan kärsijöille jää vain 10 prosentin osuus ja aina epävarmat kiinteistöverotulot voimaloista. Vaelluskala-asiat ovat edelleen ratkomatta ja nyt suunnitellaan uutta jättimäistä pumppuvoimalaa Kemijärvelle.

Menneiden vuosikymmenten kolonialistinen toimintamalli Lapin luonnonvarojen hyödyntämisessä ohi lappilaisten ei enää saa olla hyväksyttävää. Vesi- ja mahdollinen pumppuvoima, metsät, mineraalit tai vaikkapa tuulivoima voivat jatkossakin olla maakunnan ja kuntien elinvoiman peruskiviä, mutta niistä saatava hyöty on jaettava oikeudenmukaisemmin. Paikallinen hyväksyntä ja sosiaalinen sekä ekologinen kestävyys on nostettava keskeisimmiksi kehittämistä ohjaaviksi periaatteiksi.

Kemijoki Oy on nk. mankala-yhtiö, jonka omistus- ja toimintaperiaatteisiin sisältyy erityispiirteitä. Avaan lähitulevaisuudessa vähän tätä toimintamallia tarkemmin ja teen myös ehdotuksen, millaista omistajapolitiikkaa yhtiön osalta voisi edistää. Sillä välin jäämme nyt kauhulla odottamaan, mitä hallitus avoimilla myyntivaltakirjoillaan tällä kertaa tekee.

Muut kirjoitukseni

Ensimmäinen blogikirjoitus

Tervetuloa verkkosivuilleni! Näiden sivujen tarkoitus on toimia blogina kirjoituksilleni yhteiskunnallisista asioista. Tänne on tarkoitus koota...

lue lisää

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *